Elämmekö 2020-luvulla vai 1920-luvulla?

Välillä kun yksinasuvana kaupunkilaisena seuraan politiikan päätöksiä ja yhteiskunnan eri tasoilla käytävää keskustelua, tuntuu että ollaan lähempänä 1920-lukua. Yksinasuminen on kommentoijien mielestä milloin ohimenevä vaihe, milloin valinta ja milloin vain omaa syytä, kun on niin nirso. Yleinen keskustelu kiertyy perinteisten perhemuotojen ympärille ohittaen yksinasuvat.

Millainen ihminen asuu yksin

Yksinasuva voi olla kuka vain, perheellinen, parisuhteessa oleva, sinkku, leski, eronnut, opiskelija, eläkeläinen, työssäkäyvä. Ryhmä on moninainen, vaikka enimmäkseen lehtien jutuissa haastatellaan yksinasuvia naisia ja yksinasuvista kertovissa jutuissa kuvat usein ovat nuorehkoista naisista.

Yksinasuminen voi olla lyhytkestoista tai pitkäkestoista, kestää myös koko elämän. Yksinasuminen on lisääntynyt parin viime vuosikymmenen aikana huimasti, jo miltei puolet kaikista asuntokunnista on yksinasuvia.

Mikä on hyvää elämää?

Maailman muuttuessa käsitys oikeasta, hyvästä ja yhteiskuntaa hyödyttävästä elämästä tuntuu edelleen olevan perinteinen, heteronormatiivinen perhe-elämä. Äiti, isä ja lapset. Väitän, että tämä käsitys asuu takaraivoissa monella taholla tiukasti.  

Yksinasuvien asemaan perehtyvässä SDP:n työryhmässä toimiessani törmään jatkuvasti näkemyksiin, että yksinasuminen on ohimenevä vaihe ja ennen kaikkea valinta. Tämä vaihemäärittely koetaan usein myös ulossulkevana ja holhoavana, kuten Yksinasuvat Ry:n puheenjohtaja Raija Eeva on todennut mm. Maikkarin aamu-tv:ssä toukokuussa. Eikö se parisuhde ja perheen perustaminen sitten ole valinta? Elämä meillä ihan kaikilla koostuu ”vaiheista”. On lapsuus, nuoruus, opiskeluaika, osalla on lapsiperhevaihe, parisuhteita jne.

Vaihemäärittelyllä voidaan ohittaa yksinasuvia monin tarvoin eriarvoistava kohtelu. Katariina Souri nosti Ilta-Sanomien haastattelussa esiin, että yksinasuva vastaa yksin monista kuluista, mutta heidän huomioimistaan vaikkapa verovähennyksin ei edes ole harkittu. Asumisessa nähdään usein, että yksinasuva ei tarvitse tilaa asunnossaan, pieni keittiö riittää, koska se yksinasuvahan on ”sinkku” joka tuskin on paljoa kotona, kuten Helsingin Uutisissa todetaan.

Mutta ne lapsiperheet

Tähän törmää myös jatkuvasti. Ei tässä vastakkainasettelua tarvita, vain tosiasioiden myöntämistä. Yksinasuvalla voi olla myös lapsia, hän on ehkä eronnut, jäänyt leskeksi tai elää parisuhteessa, mutta eri osoitteissa kumppaninsa kanssa.  

Yksinasuva kuitenkin kantaa yksin kaikki riskit, joita elämässä voi tulla, hän maksaa yksin kiinteät asumisen kulut, hoitaa itse itsensä, kun sairaus yllättää. Yhteishyvä-lehdessä ilmestynyt artikkeli kuvaa laajasti ja yksinasuvien eri ryhmiä, heidän arkeaan, riskejä ja eriarvoistavia tekijöitä. Esimerkiksi kotitalousvähennys on henkilökohtainen, ei asuntokohtainen, monet asumismenot ovat asuntokohtaisia, mutta tuet henkilökohtaisia.  

Nyt energian ja elintarvikkeiden hintojen noustessa puhutaan paljon perheiden toimeentulosta. Hallitus hyväksyi lapsiperheille ”joululahjan” ylimääräisen lapsilisän muodossa. Hintojen nousustakin keskusteltaessa ohitetaan yksinasuvat täysin. Yksinasuvat eivät kaikki ole köyhiä, mutta n. 70% kaikista toimeentulotuen saajista on yksinasuvia. Yksinasuvilla syrjäytymis- ja köyhtymisriski on moninkertainen parisuhteessa olijoihin verrattuna.  

Melko tuore esimerkki on Korona-ajan rajoitukset. Yksinäisyys lisääntyi, samalla todettiin, että nyt on aika pysyä kotona perheen kanssa. Tuolloin koin hyvin vahvasti, että päättäjiltä tosiaan on mennyt ohi yksinasuvien suuri määrä ja yksinasumisen yleisyys. Jo pienikin yksinasuvan huomioiminen tuossa ollaan perheen kesken – retoriikassa olisi ollut myönnytys sen ulossulkemisen tunteen sijaan, mikä siitä seurasi. En ollut yksin fiilisteni kanssa, moni yksinasuva ystäväpiiristäni koki samoin. Journalisti-lehden kolumnissa myös Anna-Sofia Niemi käsitteli aihetta terävästi.

Sähän voit pitää loman sitten toukokuussa kun sulla ei ole perhettä?

Työelämä on luku sinänsä, joka nivoutuu perinteiseen perhekäsitykseen. Monella meistä yksinasuvista on kummilapsia, sisaruksia, ystäviä, perhettä, jonka kanssa olisi mukava lomailla. Kuitenkin usein yksinasuviin vedotaan lomia sovittaessa, että sinun ei nyt tarvitse olla tässä kesä-heinäkuussa lomalla, kun ei ole niitä lapsiakaan. Yksinasuvat myös joustavat työajoissa ja paikkaavat vaikkapa poissaoloja. Kyllä, on aika  luontevaakin näin, mutta sen ollessa jatkuvaa ja lähtiessä oletuksesta että tottakai Anita joustaa, sillähän ei ole lapsia tai perhettä – niin se myös turhauttaa ja toiseuttaa. Joustoista pitäisi myös palkita. 

Myös lainsäädännössä työssäkäyvää yksinasuvaa kohdellaan eriarvoistavasti. Jos vaikka väliaikaisesti toisella paikkakunnalla työskentelevä yksinasuva hankkii työasunnon, hän ei saa työasuntovähennystä tai työmatkavähennystä, jos ko. työpaikka on hänen ainoa työpaikkansa, kun taas perheellinen, naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa oleva saa.

Ei pelkkää kurjuutta

Kerrataan nyt vielä, yksinasuvat on monimuotoinen ryhmä, monenlaisia, monenlaisista taustoista. Stereotypioita ei tässäkään kannata viljellä, vaikka ne usein nousevatkin esiin. Joko niin, että yksinasuvat  mielletään iäkkäiksi, eronneiksi tai leskeksi jääneiksi naisiksi, tai sitten nuoriksi sinkuiksi.

Miksi yksinasuminen sitten valitaan, jos valitaan? Miksi yksinasuminen on lisääntynyt? Yksi selkeä syy on se, että maailma on kuitenkin muuttunut, meillä on onneksi mahdollisuus valita. Ei ole pakko valita parisuhdetta, jos ei oikeaa ihmistä kumppaniksi löydy tai jos se ei muuten ole itselle mielekäs valinta.  Yksinasuvalla on vapautta tehdä päätöksiä ja valintoja, elää oman näköistä elämää, kuten Anni Korolainen toteaa Ylen jutussa. Silti yhteiskunnan rakenteet kaipaavat vielä mullistamista, jotta elämäntavan valinta ei johda isompiin syrjäytymisen ja köyhtymisen riskeihin, kuin perinteisen parisuhteen tai perheen valitsevilla.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Yksinasuvat ry:n nettisivuilla tammikuussa 2023.

Kommentit

Jätä kommentti