Tänään katsoin eduskunnan vaalikauden päättäjäisiä ja päässä liikkui monenlaisia ajatuksia. Yksi niistä on kiitollisuus.

Korkealle arvostamani kansanedustaja Erkki Tuomioja ei ole ehdolla vaaleissa ja jättää nyt taakseen yli 40 valtiopäivät kestäneen uransa eduskunnassa. Erkki on tinkimätön ja periaatteistaan kiinni pitävä poliitikko, joka tiukoissakin paikoissa ja synkkinä hetkinä jotenkin onnistuu luomaan uskoa tulevaan ja toivoa. Rauhan maailmaa pitää edelleen kyetä rakentamaan, jopa Euroopassa käytävän sodan keskellä.

Olen ollut politiikassa mukana vasta suhteellisen lyhyen aikaa, 9 vuotta. Sinä aikana olen päässyt tekemään asioita, vaikuttamaan, minuun on luotettu ja annettu vaikuttamisen paikkoja. Olen oppinut hurjasti, niin itsestäni kuin muista ihmisistä, yhteiskunnasta ja tietenkin siitä, miten politiikkaa tehdään ja miten se vaikuttaa joka päivä meidän kaikkien arkeen.

Välillä tuntuu jopa vähän surrealistiselta, että arkisessa poliittisessa toiminnassa saan tavata ja tehdä yhteistyötä monien pitkän linjan tunnettujen vaikuttajien kanssa, joita lapsena ja nuorena katsoi TV:stä ja joiden kuvia näki lehdissä. Koen tässä suhteessa olevani myös etuoikeutettu. Puoluetoiminnassa on omat kommervenkkinsä, mutta aatteessa olemme sisaria ja veljiä keskenään.

Viime vuosien historiaan jäävät tapahtumat ovat laittaneet myös pohtimaan politiikan tekijöiden vastuuta ja roolia. Maailma muuttuu jatkuvasti, voimme pyrkiä katsomaan tulevaan ja miettiä millaista maailmaa haluamme rakentaa. Emme kuitenkaan tiedä varmasti, miten tulee käymään, onko tänään tekemämme päätös vielä 30 vuoden päästä oikea päätös vai tuleeko historia tuomitsemaan meidät?

Siksi nostan hattua ihan jokaiselle, joka politiikassa on mukana. Me emme varmasti tiedä, mitä huominen tuo, mutta voimme siihen pyrkiä vaikuttamaan, tehdä siitä parhaan mahdollisen.

Edesmenneen presidentti Mauno Koiviston sanoin: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”